Isonkyrön Backman suku

Etusivu | Kantaisä | Suvun tarinoita | Kotisivuja | Sukuseuroja | Sukutaulut
Kuvia1 | Kuvia2 | Kuvia3 |

Juurettomuutta
Isäni ja isoisäni menehtyivät 1966. Olin silloin 16-vuotias. Äitini jäi yksin kolmen alaikäisen lapsen ja juuri valmistuneen omakotitalon velkojen kanssa. Nämä muistot mielessäni, tunsin ajan mittaan jonkinlaista juurettomuuden tunnetta, joka hiljalleen kypsytteli sukututkimusharrastuksen pariin. Aloitin työväenopiston sukututkimuskurssin syksyllä 1986. Opettajana toimi Sääksmäen seurakunnan entisen kirkkoherra Elja Penttilä. Samalla aloitin myös esivanhempieni ja isäni puoleisen Backman-suvun tutkimukset...
    Pian sain havaita, että Suomessa on useita Backman -nimisiä sukuja. Varsinaisten sukujen lisäksi on tämän nimisiä käsityöläisiä ja sotilaita, joilla tämä nimi ei aina näytä olleen periytynyt. Esimerkiksi äitini esivanhemmissa on eräs tähän sukuun kuulumaton Mikko Mikonpoika Backman -niminen sotilas, joka sattumalta on Vesilahden seurakunnan vihittyjen luettelon ensimmäinen vihkipari (1756) vaimonsa Christinan kanssa.

Vähän alkujuurista
Isonkyrön Tuuralan kylän Pakkalan (Backala) talosta 1600-luvun puolivälissä sukunimensä muotoillut Backman suku tunnetaan ainakin 1600-luvun alkupuolelle saakka. Pakkalan talo sijaitsi pienellä mäellä Tuuralan kylätie 34 kohdalla ennen Myllymäentien risteystä.
    Kantaisästä, Bertel Antinpoika Vaismaa "Backman" tai Matti Viik ja heidän lapsistaan historiantutkijat ovat olleet kuitenkin eri mieltä. Sen sijaan kantaäidistä, Elisabeth Filipintytär, kiistaa ei ole ollut. Tämän takia olen valinnut Elisabeth Filipintyttären Backman suvun kantavanhemmaksi.
    Elisbethin joidenkin lasten isyys voitaisiin ehkä varmistaa nykyaikaisen DNA-tutkimuksen avulla, mutta asiasta kiinnostuneita miespuolisia henkilöitä ei muista sukuhaaroista ole löytynyt. Itse olisin halukas antamaan näytteen ja samalla osallistumaan maailmanlaajuiseen ihmisen perimän kartoitukseen.

Kaikki muuttuu
Niin kävi myös suvulla lähes 300 vuotta olleelle Backman-nimellekin. Siihen vaikutti voimakas suomalaisuuden- ja sen kautta sukunimenmuutosaate, joka kohdistui vieraskielisiin sukunimiin, mm. Kalevalan satavuotisjuhlien aikoina 1935–36. Tällöin Backman-nimi sai väistyä ja sen tilalle vaihdettiin seuraavia nimiä: Jokimo, Kaukometsä, Kurimo, Kytökallio, Paunasalo, Perholehto ja Perolahti.
    Sukupolvelta toiselle periytynyt Backman-sukunimi on hiljalleen hävinnyt suvulta Suomessa, mutta sukuun on naitu Backman- nimisiä ja jotkut ovat vaihtaneet nimensä Backmaniksi.
    Naimakauppojen myötä Backman sukua jatkavat monet muut suvut, kuten: Aho, Airas, Ala-Kurikka, Brofeldt, Cannelin, Costiander, Ekman, Hansten, Heikinheimo, Hellemaa, Hellman, Ingman, Iso-Kurikka, Karttunen Kecklund, Keckman, Kuoppamäki, Laurunen, Lenander, Luhtasaari, Makkonen, Manninen, Mechelin, Merikallio, Nauklér, Ojanen, Päivärinta, Rauramo, Reinilä, Salervo, Schroderus, Snellman, Spoof, Sundholm, Swan Söderström, Topelius, Wegelius, Westerlund, Vihma, Vuorjoki, Vähä-Kurikka, Österbladh, jne...

Sukutaulut
Sukutaulut-nimisestä linkistä avautuu nimihakemistot ja jälkipolvitaulukaaviot. Tarkemmat henkilötiedot saa näpäyttämällä nimeä joko hakemistossa tai kaaviossa. Rakenteissa voi liikkua moneen suuntaan. Sukulaissuhteet hahmottaa kuitenkin paremmin taulukaavioiden avulla.

Lisätietoa ja kuvia
Toivon saavani sivuille lisää valokuvia ja täydennyksiä henkilötietoihin sekä tietoa sivuilla olevista virheistä.
   Sivun voi kopioida muutoksia varten mm. seuraavalla tavalla. Vedä hiiren kohdistin kopioitavan tekstin yli vasen painike pohjassa. Näin teksti tulee valituksi. Paina sitten Ctrl- ja samalla C näppäintä, niin teksti siirtyy leikepöydälle, josta sen voi siirtää Ctrl ja V näppäimillä Muistio- (Notepad) tai muuhun tekstinkäsittely- tai suoraan sähköpostiohjelmaan. Lähetä korjattu teksti sähköpostilla allekirjoittaneelle. Tai ilmoita muulla tavalla muutostarpeista.
    Alkuperäisistä isoista digikuvista saa parhaat nettikuvat. Skannatkaa valokuvatkin sen vuoksi mieluiten isoiksi. Muokkaan ne sitten sopivaksi. Postin kautta lähetetyt alkuperäiset valokuvat luonnollisesti palautan annettuun osoitteeseen. Mieluiten otan vastaan digimuodossa ja sähköpostitse.
    Monilla on oma kotisivu, jonka osoitteen myös mielelläni lisäisin sivulle.

Vaakuna

Sivut on tehty 18 huhtikuuta 2000
Muutettu viimeksi 1 toukokuuta 2010

Kari Paunasalo
kari.paunasalo(at)gmail.com