Uutisia

29.10.2011

Tinkan kolmas pentue syntynyt!

Yhteystiedot

Anne-Maria Keränen
Kangasala
050-385 0974 ceracattery(ät)hotmail.com

Ceracat-kissala

Ceracat-kissalassa kasvatetaan Korat-kissoja. Korat on sinisiin kissoihin kuuluva rotu ja se on alunperin lähtöisin Thaimaasta.

Meillä on kolme kastraattikissaa, Tinka, Nelli ja Eevi. Tinka steriloitiin kolmannen pentueen jälkeen. Tinkan ensimmäisessä sijoituspentueessa oli kaksi pentua ja toisessa viisi. Tinkan ensimmäinen ja viimeinen Ceracat-pentu on myös jo maailmalla. Nellin kahden kissan pentueesta pidimme Eevi-kissan itsellämme. Tällä hetkellä pidämme taukoa kasvatustoiminnasta, mutta suunnitelmissa on hankkia uusi kasvatusnaaras jossain vaiheessa. Mutta nyt on aika nauttia nykyisestä Korat-kolmikostamme. Trion kuulumisia päivitetään silloin tällöin.

Kuulumme TUROK:iin ja Koratrenkaaseen, ja olemme käyneet TUROK:n järjestämän kasvattajakurssin keväällä 2008. Kasvattajanimemme hyväksyttiin heinäkuussa 2009. Nimi on väännös Keräkatista, joka taas tulee sukunimestämme ja kissojemme lempiasennosta, kerällä nukkumisesta.

Keräkatit

Keräkatit